« Takaisin uutisiin

Presidentti Halosen puhe Loviisan Rauhanfoorumin 30-vuotisjuhlassa 6.8.

Loviisan Rauhanfoorumi 30 vuotta 6.8.2017, Loviisa

Suojelijan juhlapuhe, Tarja Halonen

KOHDEN KESTÄVÄÄ RAUHAA

Tämä päivä on aivan erityinen. Meillä on syytä onnitella toisiamme sekä siitä että meille kaikille rakas Loviisan Rauhanfoorumi täyttää komeat 30 vuotta että siitä että meidän sukupolvemme on saanut elää satavuotiaan Suomen pisimmän rauhanjakson – kokonaista 73 vuotta.

Miljoonilla ja miljoonilla kanssaihmisillämme ei ole yhtä hyvää tilannetta. Rauhanliikkeelle on todella tarvetta tämän päivän maailmassa. Juuri kuluneella viikolla arvioitiin, että tänä vuonna myydään eniten aseita sitten kylmän sodan. Eikä aseita hankita vain tulevaisuuden varalta, vaan niitä myös käytetään koko ajan. Tämä siitä huolimatta, että sekä siviilihenkilöt että sotilaat eivät usko aseilla saavutettavan rauhaa. Väkivallan pysäyttämiseen saatetaan tarvita voimaa. Rauhan rakentaminen on kuitenkin paljon laajempi ja perusteellisempi rakennusurakka.

Maailmassa on tehty lukematon määrä rauhansopimuksia. Käydessäni keväällä pitämässä Pohjois-Irlannissa vuosittain pidettävän Harri Holkeri – muistoluennon kertoivat sikäläiset rauhantutkijat Belfastin yliopistosta, että valtaosaa rauhansopimuksista rikotaan, ennen kuin allekirjoituksesta on kulunut viisi vuotta.

Neuvotteluihin on kuitenkin todennäköisesti käytetty valtavat määrät inhimillisiä ja taloudellisia resursseja – parhaita mahdollisia asiantuntijoita puhumattakaan yksilötason uhrauksista. Ja taasko kaikki turhaan!

Missä on vika? Todennäköisesti heikkoudet löytyvät monelta eri taholta. Syyt konfliktiin ovat useimmiten hyvin monenlaisia. Eivätkä ne edes aina kestä päivän valoa. Rehellinen konfliktianalyysi on kuitenkin hyvin tärkeä kestävän rauhan aikaansaamiseksi.

Otetaanpa pari esimerkkiä. Pahantekijät pitää saada vastuuseen teoistaan. Mutta juuri sotalordit ovat ne, jotka neuvottelevat rauhansopimuksista. Heitä on vaikea saada hyväksymään sopimusta, jossa tämä on osana.

Neuvottelijat saattavat muutoinkin edustaa liiaksi sodan asiantuntijoita. Usein etenkin pitkien sisällissodan tyyppisten konfliktien aikana poliittiset johtajat etääntyvät siviiliväestön: naisten, lasten ja vanhusten elämästä ja sen haasteista ja oikeista tavoista ratkaista näitä ongelmia. He tuntevat sodan ja sen strategiat, mutta he ovat etääntyneet vesi- ja ruokahuollosta, väestön terveydenhuollosta, lasten ja nuorten opetuksesta jne. Aseiden vaikenemisesta sopimukseen pääsy on todella tärkeä asia, mutta yhtä lailla ovat tärkeitä seuraavat askeleet. Usein nämä kaksi askelta on vaikeaa sovittaa yhteen.

Viime vuosina on aiheellisesti pyritty keskittymään aikaisempaa enemmän juuri rauhan rakentamisen kysymyksiin. Ihmisoikeudet, demokratia ja oikeusvaltio ovat pitkän työn takana. Samanaikaisesti pitää taata ihmisille ruokaa, vettä, asuminen – elämän kaikki perusedellytykset. Kansainvälisen yhteisön on pystyttävä humanitäärisellä avulla tukemaan ihmisiä vaikeimman yli, mutta samalla kannustettava ja koulutettava heitä omavaraisiksi – itsestään ja kanssaihmisistään huolehtiviksi kansakunnaksi.

Muistamme epäonnistumiset, YK:n pitäisi mielestäni arkistoida myös onnistumiset ja kehottaa tutkimaan niitä muidenkin opiksi.

Yhdistyneet kansakunnat eli YK syntyi toisen maailmansodan kauhujen kokemuksesta – ajatuksesta ”ei koskaan enää”. Maailmanjärjestön perusajatus on kaksoisstrategia. Aseellisten konfliktien minimoiminen ja jonkinlaisten sääntöjen aikaansaamisen myös sotatilanteisiin on yksi linja.  YK on ollut lukuisien rauhanneuvottelujen näyttämönä ja rauhanturvaoperaatioiden käynnistäjänä.

YK:n toinen linja on kehitys. Nyttemmin me tunnemme järjestön erityisesti sen kestävän kehityksen ohjelmasta, johon Suomikin on sitoutunut. Nämä kestävän kehityksen 17 eri tavoitetta sisältävät myös rauhan. Toivottavasti se näkyy aikaisempaa vahvemmin myös käytännön työssä yhtenä suurena kokonaisuutena ihmiskunnan tulevaisuudesta.

Sotien aiheuttamat tuhot, ei vain ihmisille vaan myös ympäristölle, on tuttu ja tunnettu asia. Tänään vietämme Hiroshiman muistopäivää – sotatoimien totaalisinta tuhon muistoa. Ydinaseiden käyttökielto ja leviämisen ehkäisy ovat edelleenkin erittäin ajankohtainen tavoita. Sen ohella kiellettyjen ja silti taas käytettyjen aseiden luettelo on valitettavan pitkä. Hyönteismyrkyistä, kaasuihin, napalmiin ja lukemattomiin muihin tuhovälineisiin on liittynyt myös julmat etenkin yhteiskunnan turvattomimpiin yksilöihin kohdistuvat teot.

Raiskaus ja muu seksuaalinen väkivalta pysyy valitettavan sitkeästi ihmisen käyttäytymisessä konflikteissa. On ryhdytty aiheellisesti kiinnittämään huomiota siihen henkiseen maaperään, mistä tällainen käyttäytyminen jälleen kasvaa. Seksuaalinen väkivalta voi kohdistua keneen tahansa, vaikka valtaosa uhreista onkin tällä hetkellä naisia tai tyttöjä. Se itää vihapuheissa, joita esiintyy kasvavassa määrin niin meillä kuin muuallakin ja se puhkeaa teoiksi tilaisuuden niin salliessa.

Sukupuoleen, rotuun, etniseen, uskonnolliseen tai kulttuuriseen ryhmään kohdistuva syrjintä on ihmisoikeuksien vastaista ja kansainvälisten sopimusten kieltämää. Syrjinnän salliminen murentaa ihmisten luottamusta sekä toisiaan että yhteiskuntaa kohtaa. Demokraattinen, ihmisoikeuksia kunnioittava oikeusvaltio on vakaa ja näyttää myös vaurastuvan ja voivan muutoinkin pitkällä aikavälillä muita paremmin. Se on siis hyvä investointi niin yksilöille kuin yhteisöllekin.

On tietysti tunnustettava, että ihmisten ja ihmisryhmien välillä on lyhyellä aikavälillä erilaisia intressejä. Meidän on opittava ratkaisemaan niitä. On sitten kysymys perheestä, koulusta, työyhteisöstä tai kansojen välisestä rinnakkaiselosta.

On valloittavaa nähdä, kuinka jo pienetkin lapset oppivat ottamaan huomioon toiset lapset. Rauhankasvatuksen tulee alkaa jokapäiväisestä elämästä. Pelkkä diplomaattien tai muiden asiantuntijoiden työ ei riitä, vaan tarvitsemme tavallisten ihmisten halua ja taitoa elää sovinnossa kanssaihmistensä kanssa.

Tunnustaudun tässä yhteydessä avoimesti Yrjö Kallisen aikoinaan aloittaman ja sittemmin Helena Kekkosen sitkeästi jatkaman rauhankasvatustyön tukijaksi.

Monet suomalaiset kehitysyhteistyöjärjestöt Solidaarisuus ry:stä Kirkon ulkomaanapuun ovat levittäneet tätä samaa sanomaa omassa työssään. Kun ristiriitojen ratkaisuun yhdistetään koulutusta eri aloilta, kasvaa ihmisten tietotaito, ja tulokset saadaan näkymään vielä laajemmin ihmisten arjessa.

Erilaisten kansanjohtajien jo olemassa olevien että mahdollisten uusien sekä kouluttaminen että mukaan saaminen, nopeuttaa työtä. Uskonnolliset johtajat ja heidän yhteisönsä ovat tärkeä voimavara sekä kristillisissä, islamilaisissa että muissa uskonnollisissa yhteisöissä.

Haluan tässä yhteydessä kiittää suomalaisia kirkonmiehiä ja -naisia uskontojen välisen dialogin ja rauhantyön edistämisestä.

Yhdistyneiden kansakuntien kestävän kehityksen ohjelma on myös kaiken muun ohella hyvä rauhantyön projekti. YK oli alkujaan ja on edelleenkin pääasiassa hallitusten ja valtioiden päämiesten välinen yhteistyöorganisaatio. Se on kuitenkin jo kauan pyrkinyt oikaisemaan tätä syntymävinoutumaansa (”kehitysskoliosiaan”). Yhteistyö eri kansalaisjärjestöjen, liike-elämän ja tiedemaailman kanssa on ollut kasvavassa määrin sekä YK:n että sen erityisjärjestöjen ohjelmassa.  Kestävä kehitys -ohjelmassa on nyt ehkä selvimmin kuitenkin tuotu esiin, että jäsenmaiden hallitusten lisäksi tarvitaan koko yhteiskunta mukaan, jotta tavoitteet onnistuisivat.

Rauhanliikkeen historiassa kansanliikkeiden suuri merkitys on nähtävissä vielä selvemmin. Loviisan Rauhanfoorumi ja monet sen aktivisteista ovat tällä alueella tunnustettuja konkareita mukaan lukien tänään minua edeltäneet puhujat ja kohta palkittavat Ilkka ja Vappu Taipale.

Laaja-alaisuus ja uskallus kyseenalaistaa totutut ajatusrakennelmat ovat nyky-yhteiskunnassa tarvittavia ominaisuuksia muutostyössä. Tämä koskee sekä ratkaisumalleja sinänsä että niiden toteuttamiseen tarvittavia yhteistyörakenteita.

Siis rakkaat ystävät! Haaveillaan mahdottomia ja toteutetaan ne presidentti Mauno Koiviston hengessä ” jos ei varmasti tiedetä miten menee, niin uskotaan että hyvin menee”. Onneksi olkoon Loviisan Rauhanfoorumi ja palkittavat Ilkka ja Vappu Taipale!