Jouluun liittyy vahvasti toivotus ja toivomus rauhasta. Tänä vuonna se tuntuu tavallistakin aiheellisemmalta. Uskon itse, että olemme lähestymässä Syyriassa rauhaa. Jaksan vielä uskoa eri osapuolien olevan aikaisempaa valmiimpia lopettamaan sodankäynnin. Vaikka kyseessä tulisikin olemaan monessa suhteessa rujo rauha, on sekin parempi kuin mieletön väkivalta.
Olen seurannut muiden lailla päivittäin uutisia uhreista, tuhosta, Aleppon siviilien mahdollisesta evakuoinnista ja sen esteistä. Toivo, pettymykset ja epätoivo ajavat ihmisten mielissä vuoristorataa. Mutta ehkä tällä kertaa päästäisiin pitemmälle. On selvä, että varsinaiset rauhanneuvottelut ovat vielä edessäpäin.
Valvottujen vaalien pitäminen on tärkeä askel turvallisempaa tulevaisuutta kohti. Poistuuko presidentti Assad sitä ennen, sen jälkeen – vai ollenkaan, on vielä kiistanalainen kysymys. Toivon kuitenkin, että eri osapuolet ymmärtäisivät viimeistäänkin arabikevään kokemusten pohjalta, että todelliseen rauhaan kuuluu paljon muutakin kuin valtion päämiehen kohtalo, niin tärkeä asia kuin se onkin.
Maailmanpolitiikan sääntöihin näyttää myös kuuluvan, että jos tai kun saamme yhden konfliktin rauhoitettua, niin tilalle nousee toinen. Maailmassa on riittävästi ratkaisemattomia riitoja. Mosul tai jokin muu vastaava tilanne noussee seuraavana suurempaan julkisuuteen. Media ei ole siihen syypää. Syyt ovat jo olemassa, ne vain odottavat mahdollisuuttaan tunkeutuakseen tajuntaamme median välityksellä.
Ympäri maailmaa tapahtuvien terroritekojen seurauksena voi syntyä tilanne, jossa ihmiset huomaamattaan turtuvat näihin uutisiin, pelko voittaa alaa. Lopulta ihmiset ovat valmiita hyväksymään mitä tahansa keinoja, voidakseen pysäyttää nämä teot. Samalla alenee kynnys hyväksyä ihmisoikeuksia ja demokratiaa polkevia tai oikeusvaltion vastaisia toimenpiteitä turvallisuuden takaamisen nimissä. Silloin unohtuu, että samalla kylvetään siemeniä uudelle väkivallalle.
Helppoa ja yksinkertaista ratkaisua ei ole. Joudumme tekemään yhdistelmiä, joilla voidaan pysäyttää väkivaltaa ja samalla rakentaa pohjaa ihmisten kyvylle ratkaista keskinäisiä ristiriitojaan tavallisessa arjessa. Se on äärimmäisen vaikeaa sotaa käyvissä tai vastikään sellaisen kokeneissa maissa, mutta neuvottelutaitoon ja sopimisen kykyyn kannattaa kiinnittää huomiota kaikissa yhteiskunnissa – Suomi mukaan luettuna.
Tästä taidosta on hyötyä kodeissa, kouluissa, työpaikoilla tai missä tahansa yhteisten asioiden hoidossa. Mitä nuorempana sen oppii sitä paremmin sen liittää osaksi normaalia käytöstä ja kanssakäymistä. Tämä uudenlainen elämisen malli rakentaa rauhaa ja se tulee olemaan välttämätön myös kestävän kehityksen periaatteiden vallatessa alaa.
En minä ihmeitä odota, mutta haluan omasta puolestani tukea ja rohkaista aloitteita, jotka vahvistavat tätä kehitystä. Kiusaamisen torjumiseen ja yhteistyön vahvistamiseen kiinnitetään ilahduttavasti huomiota kouluissa ja jo ennen sitäkin tapahtuvassa kasvatuksessa. Kompromissin teko ei ole heikkoutta, vaan kykyä nähdä asiat eri puolilta.
Ehkä me aikuisetkin voisimme aidosti oppia uusia elämisen taitoja. Näissä merkeissä toivotan hyvää vuoden vaihdetta.
Tarja Halonen / Demokraatti 23.12.2016