Ihminen on aina liikkunut paikasta toiseen – ei vain uteliaisuudesta, vaan ennen kaikkea pysyäkseen hengissä. Vaaran uhatessa se on voinut tapahtua nopeastikin, mutta useimmiten hitaasti valloittaen uusia metsästysmaita tai viljelysalueita luonnosta tai aikaisemmilta asukkailta.Me elämme nyt suurta kansainvaellusten aikaa. Tiedemiehet ovat varoitelleet tai yrittäneet valmistaa meitä tähän jo pidemmän aikaa, koska ilmastomuutos tulee todennäköisesti lisäämään ihmisten muuttohalukkuutta uhanalaisilta alueilta. Nyt me olemme joutuneet kohtaamaan tämän uuden kansainvaelluksen ennakoitua nopeammin.Sotatilanne Lähi-idässä ja ennen kaikkea Isis-terroristijärjestön kauhutyöt ovat ajaneet ihmiset hakemaan turvaa Euroopasta. Se on herättänyt meidät, länsimaiden asukkaat, uuteen arkipäivään: pakolaiset ovat nyt osa meidän arkeamme eivätkä vain osa uutisia.***

Lähi-idän tilanne ei sinänsä ole uusi. Israelin valtion synty ja palestiinalaisten oikeus omaansa on maannut Yhdistyneiden kansakuntien pöytälaatikossa jo yli puolen vuosisataa. Oma sukupolveni on jo nähnyt erilaisia sotia Israelissa, Egyptissä, Kuwaitissa, Irakissa, Iranissa, Afganistanissa. Me olemme nähneet Beirutin ja Damaskoksen pommitukset, mutta ne on voitu sulkea kaukosäätimellä omasta todellisuudestamme.

Monet näistä turvaa hakevista ihmisistä ovat uhranneet – ei vain oman omaisuutensa – vaan koko perheensä varallisuuden, löytääkseen paikan, jonne voi asettua ilman pelkoa. He ovat lähteneet vaarallisille, uhkarohkeille reiteille. Heistä useimmat ovat maksaneet erilaisille laittomille välittäjille loputtomasti rahaa, jos on olemassa pienikin mahdollisuus paeta varmalta tuholta.

Terrori-iskut Pariisissa ja läheltä piti -tilanteet ympäri Eurooppaa tekevät meitä tutuiksi sen kauhun kanssa, jota Isis ja sen liittolaiset kylvävät. Pelko on luonnollinen tunne tällaisessa tilanteessa. Meidän tulee kuitenkin pystyä arvioimaan tätä tilannetta järjellä voidaksemme yhdessä löytää parhaat keinot poistaa vaaran ja sen aiheuttajat. Samanaikaisesti on järjestettävä hätätilanteeseen joutuneiden ihmisten asioita. Alkuhämmennyksen jälkeen useimmat EU-maat ovatkin ryhtyneet organisoimaan maanosaamme tulvivien ihmisten asioita.

Uskon, että me voimme löytää ratkaisut, vaikka kyseessä onkin suurimmat pakolaisvirrat sitten toisen maailmansodan. Pahempi ongelma on itse terrorismi.

***

Ranska on pyytänyt Euroopan unionin jäsenmailta tukea vedoten Lissabonin sopimukseen. EU:n jäsenmaat ovat suhtautuneet alustavasti myönteisesti. Minkälaista apua kukin antaa, selviää kunkin maan Ranskan kanssa käymistä neuvotteluista.

Tämä avunpyyntö herätti suomalaiset jo aiemmin käytyyn keskusteluun siitä, minkälaiset turvatakuut on annettu ja voidaan saada. Sopimuksen mukaan lauseke on kahdensuuntainen: apua pitäisi antaa ja sitä voi saada. Itse mukana olleena voi myös vakuuttaa, että lauseke on vakavassa mielessä tehty. Siinä on myös otettu huomioon, että useat EU-maat kuuluvat puolustusliitto Natoon. Siellä tehdyt päätökset eivät sido EU-maita, vaan ne päätökset tehdään unionissa. Toivottavaa tietysti olisi, että päätökset olisivat yhteensopivia.

On hyvä muistaa, ettei Suomi ole ainoa Natoon kuulumaton maa Euroopan unionissa. Suomi, Ruotsi, Irlanti ja Itävalta ovat kaikki aktiivisia YK:n ja muiden koalitioiden tekemien rauhanturvaoperaatioiden toimijoita. Siis turvallisuuden tuottajia, ei sen kuluttajia.

Ranskan tekemä avunpyyntö tulee tositarpeesta. Siihen vastaaminen voi muodostaa myös eräänlaisen ennakkotapauksen vastaavanlaisiin tilanteisiin, vaikka tilanne sellaisenaan ei toistuisikaan.

 

Tarja Halonen / Demokraatti 27.11.2015