Tarja Halonen / Demokraatti
Globalisaatiokeskustelu on vellonut suuremmin tai pienemmin lainein jo parikymmentä vuotta. Milloin se on ollut kaiken pahan alku ja juuri, milloin ainoa pelastus meille ja muille vaurauden luomiseksi.
Olin aikoinaan kansainvälisen työjärjestön ILO:n maailmankomission rinnakkaispuheenjohtaja globalisaation sosiaalisia ulottuvuuksia tutkineessa komissiossa. Yksimielinen raportti vakuutti kummankin edellä olevan käsityksen olevan kutakuinkin oikea vieläpä samanaikaisesti ja samassa maassa.
Miten se on mahdollista? Yksinkertainen vastaus on, että globalisaatio eli ilmiöiden muuttuminen maapallon laajuisiksi ei ole automaattisesti tasapuolista tai demokraattista. Päinvastoin se luo eriarvoisuutta sekä maiden sisällä että niiden välillä. Meidän Ihmisten on pidettävä se oikeassa suunnassa ja muodossa – niin kuin muukin talouspolitiikka.
Kun samanaikaisesti globalisaation kanssa jatkuu huima tekninen kehitys etenkin tietotekniikan alueella, tuntuu usein siltä, että vanhat työpaikat katoavat tai ainakin siirtyvät jonnekin kauas pois meidän ulottuviltamme. Eikä se ole vain tunne vaan nykyään myös tilastoin todennettava tosiasia. Kun ILO:n pääjohtaja Guy Ryder vieraili Suomessa ennen joulua, hän totesi G20 maista siirtyneen vuoden 2007 jälkeen muualle jopa 54 miljoonaa työpaikkaa.
Uusia työpaikkoja syntyy toki meillekin, mutta ei samassa määrin eikä etenkään samoille ihmisille. Koulutuskaan ei automaattisesti merkitse nykyään varmaa työpaikkaa vaikkakin kyllä parempaa menestystä hakijoiden kilpailujonossa. Hyvin koulutettu väestö on hyvä kilpailuvaltti myös maalle itselleen pyrittäessä saamaan sijoittajia kansainvälisiltä pääomamarkkinoilta.
Kevään vaaleissa niin meillä Suomessa, Virossa tai muualla Euroopassa talous ja työllisyys tulevat olemaan tärkeässä asemassa. Mutta näin on muuallakin. Sen olen havainnut luentomatkoillani ympäri maailmaa. Kävin Etelä-Afrikassa joulukuun alussa. UNI:n kokouksessa. Siellä valittiin suomalainen Ann Selin liiton puheenjohtajaksi. Asialistalla ykköskysymys oli työllisyys ja globalisaatio.
Vaan mistä se työ syntyy? Siitä, että pystyy tuottamaan jotain sellaista, jonka toisetkin haluavat ja ovat valmiita maksamaan siitä suoraan tai välillisesti. Tuottava luovuus tuntuu kuitenkin olevan vaikea alue. Usein pyritään vain tuottamaan jotain mitä toisetkin – mutta halvemmalla.
UNI on harvoja globaaleja ammattiliittoja maailmassa. On selvä asia, että kun globalisaatiossa pääoma ja markkinat muutenkin kansainvälistyvät, pitää myös työntekijöiden löytää keinoja puolustaa oikeuksiaan muuttuneissa olosuhteissa. Monilla kehitysmailla on kokemusta kilpailuehtojen kierteen kielteisistä vaikutuksista.
Kovassakin kilpailussa pitäisi miettiä mikä on järkevää pidemmällä aikavälillä. Jatkuva kilpailu alenevilla kustannuksilla johtaa köyhyyteen. Kansainvälisen työjärjestön (ILO) säännöstö toimii globaalina perusrakennelmana, mutta se ei ole useimmissa maissa riittävä. Silloin tulevat käyttöön kansalliset ja kansainväliset sopimukset.
Vain älykäs kansainvälinen yhteisrintama voi estää globaalin kurjistumiskehityksen. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Yhdistelmä hallitusten välisiä sopimuksia, kuluttajatietoisuuden lisäämistä sekä ammattiyhdistysliikkeen toiminnan vahvistamista voisi toimia. Useimmilla ammattiliitoilla on jo kansainväliset organisaationsa, mutta nimenomaan kenttätason organisointi ja koulutus on monissa maissa pahasti kesken ja sen korjaaminen on hidasta työtä.
On myös tärkeää muistaa kansallinen yhteistyö. Ei maata voi tietenkään hallita pelkästään ammattiyhdistysliikkeen tai muiden järjestöjen kautta. Demokratia tarvitsee myös vaaleilla valitun eduskunnan, hallituksen ja osaavan virkamieskunnan samoin kuin oikeamielisen tuomioistuinlaitoksen. Se on tärkeä asia muistaa etenkin nyt vaalivuonna. Mutta yhtä lailla kannattaa pitää mielessä yhteistyön tärkeys.
