Vanha väittämä on, että poliitikoista tulee ajan mittaan kovakorvaisia ja herkkähipiäisiä, kun heidän toivotaan olevan herkkäkuuloisia ja paksunahkaisia. Yhteisistä asioistamme huolehtivatkin ovat vain ihmisiä, minkä vuoksi heihin pätevät loppujen lopuksi aika samanlaiset säännöt kuin muutoinkin ihmisiin. Joihinkin asioihin turtuu, joistakin ärtyy ensimmäisestä sanasta.
Suuttuminen ja vihakin ovat ihmisen luontaisia tunneilmiöitä, mutta niiden ilmaisemista ja hallintaa voi opetella. Helena Kekkonen oli aikanaan Yrjö Kallisen työn sinnikäs jatkaja. Rauhankasvatus alkaa lapsesta ja kestää läpi elämän. Vastaikään 15-vuotista taivaltaan juhlinut presidentti Martti Ahtisaaren CMI on tehnyt rauhansovittelutyössä oman tärkeän osuutensa. Yhteiskunnassamme eri ihmisten ja ryhmien edut eivät aina ole yhteneväisiä, mutta kompromissien löytämiselle on tarvetta. Vanhan sanalaskun mukaan laihakin sovinto on parempi kuin lihava riita.
Hyvässä työmarkkinapolitiikassa pyritään koko ajan sopimuksiin. Poliittisella kentällä tämä on ajoittain vaikeampaa toteuttaa, koska parlamentarismi rakentuu eräänlaiselle vastakohtaiskehitykselle. Eduskunta on sinänsä demokratian sydän, mutta hallituksessa on vain osa eduskunnassa olevista puolueista. Kun Suomessa on perinteisesti rakennettu hallitukset eduskunnan enemmistön varaan, ne ovat hyvin laajapohjaisia. Silloin sovittelua tehdään nimenomaan hallituksen sisällä.
***
Joissain muissa maissa kuten esimerkiksi Tanskassa ei ole mitenkään tavatonta, että maata hallitaan vähemmistöhallituksen varassa. Riittävä tuki oppositiolta hankitaan silloin joko kauden alussa tai sitten tapaus tapaukselta. Tällöin koko eduskunta on enemmän mukana.
Suomessa hallitusten kestävyys rakentuu siis enemmän keskinäiselle sietokyvylle kuin hallituksen ja opposition vuoropuhelulle. Sekin on tietysti parempi kuin kaksipuoluejärjestelmä, jossa kompromisseja ei tarvitse tehdä, vaan valta voitetaan vaaleilla.
Tiedotusvälineet niin meillä kuin muuallakin tilaavat ahkerasti kannatusgallupeja, joilla on jonkinlaista merkitystä kompromissihalukkuuteen. Seuraisin niitä aika suurella harkinnalla. Esimerkiksi nyt mitattavat kannatusvaihtelut kertovat enemmänkin yksityisten poliitikkojen mediaosaamisesta kuin puolueiden käyttäytymisestä. Normaali poliittinen vääntö alkaa vasta syksyn myötä, kun hallitus antaa budjettiesityksensä eduskunnalle ja kansanedustajat alkavat ottaa konkreettisiin hallituksen esityksiin kantaa. Tilanne on nyt kylläkin tavallista dramaattisempi eurooppalaisen pakolaistulvan ja talouden heilahtelujen vuoksi, minkä vuoksi prosessia voi yrittää vauhdittaa.
***
Annan paljon arvoa kansalaisjärjestöjen toiminnalle. Ne ovat aiheellisesti arvostelleet hallituksen leikkaussuunnitelmia etenkin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puutteesta niin kotimaassa kuin kansainvälisessä politiikassakin. Hallituksen yritys yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseksi oli kovin hätäinen, mikä pani miettimään joko järjestelmän tuntemisen puutetta tai sitten aikeen aitoutta. Luulenpa, että teemaan vielä palataan.
Se oli kuitenkin kaikkine puutteineen oikeammansuuntainen malli kuin ennen eduskuntavaaleja silloisen pääministeri Alexander Stubbin kyllästyminen konsensukseen. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa on vain opittava erilaisten yhteistyömallien kehittämiseen, jotta saataisiin aikaan kestäviä tuloksia.
Politiikassa kun ei voi päättää yksinään esille tulevista haasteista. Osan heittää ympäröivä maailma, osan joutuu ottamaan edellisiltä perintönä ja niiden väliin voi yrittää sitä omaa agendaa.
***
Iso kysymys on sitten vielä valitun politiikan suosio nyt ja sen harjoittamisesta annettu arvio tulevaisuudessa. Ei sitä tarvitse mennä kolmekymmenluvun Saksaan saakka todistaakseen, että kansakin voi erehtyä. Rasismiin ja muukalaisvihaan tai erilaisuuden pelkäämisen pohjalta tehtyihin vääriin ja moraalisesti kestämättömiin hätäratkaisuihin on sorruttu monessa muussakin maassa.
Uuden ajan kansainvaelluksien tuloa ovat tiedemiehet ennustaneet jo pitkään. Vanhojen armeijoiden välisten sotien muuttuminen siviileihin ja kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin kohdistuvaksi silmittömäksi väkivallaksi ajaa ihmisiä pakoon hinnalla millä hyvänsä. Mutta sen pitäisi haastaa kansainvälisen yhteisön myös toimimaan entistä päättäväisemmin yhteistyöllä syiden poistamiseksi.
Luonnonkatastrofit ja hallitsematon ilmastopolitiikka saattaa ajaa vielä suurempia määriä ihmisiä liikkeelle muutoin rauhaisemmilta alueilta.
Viisaaseen harkintaan ja rohkeaan poliittiseen yhteistyöhön on aikaisempaakin enemmän tarvetta.
Tarja Halonen / Demokraatti 28.8.2015