Edessä oleva syksy näyttää todella haastavalta sekä maan hallitukselle että muillekin päätöksentekijöille. Valtion budjetin teko ensi vuodelle siirtyy aivan kohta eduskunnalle. Maan hallituksen pitäisi sitä ennen onnistua kartoittamaan tilanne – ei vain omien vaan myös muiden toimijoiden työkenttään kuuluvien asioiden tilasta.
Varsinaiset työehtosopimuksethan eivät ole vielä tänä syksynä edessä, mutta nyt tehtävillä päätöksillä on vaikutuksensa varsinaisiin työmarkkinaneuvotteluihin. Jos jälleen kerran mielitään saada aikaan maltillinen palkkaratkaisu, olisi hyvä jo nyt pohtia niin sanottuja laadullisia muutoksia. Ja niitähän löytyy! Suomi ei ole samalla tasolla usein vertailumaina käytettyjen Ruotsin ja Saksan kanssa yritys- tai työpaikkademokratiassa.
Siitä, että maailma muuttuu ja on jo muuttunut globalisaation johdosta, ollaan samaa mieltä. Siitäkin ollaan lähes liikuttavan yksimielisiä, että päätöksentekoa pitäisi vahvistaa globaalilla tasolla. Sen vuoksi nyt tulossa olevat YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ovat todella tarpeen. Ne ovat kuten vuosituhattavoitteetkin aikanaan vain moraalisesti sitovia, mutta sellaisenaankin toivottavasti muuttavat ajatteluamme ja elämäntapaamme. Ensimmäinen testi asiasta koetaan sitten jo joulukuussa Pariisin ilmastokokouksessa.
Päävastuu asioiden onnistumisesta on sitten kuitenkin muualla: jäsenvaltioiden hallituksilla, yritysmaailmalla, kansalaisjärjestöillä – ja meillä kaikilla. Suomi on tehnyt menneinä vuosina hyvää suunnitelmallista kehitystyötä, mitä tulee yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Parantamisen varaa sielläkin on, mutta kansainvälisesti vertaillen ei ole mitään syytä häpeään. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on rakennettu demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion periaatteiden varaan. Mutta sen lisäksi on oivallettu hyvinvointiin ja kestävään kehitykseen kuuluva sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Sen rakentaminen ei ole mahdollista ilman sukupolvien välistä luottamusta ja yhteistyötä.
Nykyisen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän rakentaminen ei olisi onnistunut ilman tätä pitkäjänteisyyttä tai jopa tietynasteista altruismia tulevien sukupolvien hyväksi. Minusta se on juurtunut syvään suomalaiseen sielunelämään. Sitä ei saa sekoittaa sellaiseen maanpäälliseen paratiisin tai neuvostoliittolaiseen kommunistiutopiaan, että ”tämän sukupolven pitää kärsien rakentaa tulevaisuuden yhteiskuntaa”. Juuri siinä on ero sodan ja rauhan välillä. Jokaisella sukupolvella ja jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus säälliseen, kohtuulliseen, elämään.
Juuri tämän vuoksi suurienkin muutosten pitää olla suunnitellun prosessin aikana mitattavia. Juuri tästä syystä vierastan politiikassa vertauskuvia kaikenlaisiin loikkiin ja hyppyihin. Tulee vaan mieleen ajatus mätkähdyksestä mahalleen ojan pohjalle. Eikö olisi parempi rakentaa silta, jotta heikommatkin pääsisivät turvallisesti yli?
Suomalaisen yhteiskunnan vahvoja siltoja tulevaisuuteen ovat olleet koulutus ja sosiaalinen turvallisuus. Ne rakentavat sellaista luottamusta suurten ja nopeiden muutosten edessä, jota globaalissa maailmassa ajoittain vaaditaan.
Annan suurta arvoa yritysmaailmalle yhteiskuntamme taloudellisen pohjan rakentajana. Siihen vaaditaan pääomia, työvoimaa ja luovaa osaamista alusta loppuun. Työelämä on suuri osa ihmisten elämää ja se on otettava huomioon. Globaalissa taloudessa työelämän päätöksentekoa tulisi rakentaa nykyistä paljon enemmän luottamuksen varaan, jonka saavuttamiseksi lait ja sopimukset voivat olla vahva peruste. Käskyttämisellä ei saa aikaan luovuutta ja joustavuutta.
Suomalaisen yhteiskunnan vahvoja siltoja tulevaisuuteen ovat olleet koulutus ja sosiaalinen turvallisuus.
Tarja Halonen / Demokraatti 25.9.2015