Blogi
Ranskan avunpyyntö tulee tositarpeesta
Lue lisääIhminen on aina liikkunut paikasta toiseen – ei vain uteliaisuudesta, vaan ennen kaikkea pysyäkseen hengissä. Vaaran uhatessa se on voinut tapahtua nopeastikin, mutta useimmiten hitaasti valloittaen uusia metsästysmaita tai viljelysalueita luonnosta tai aikaisemmilta asukkailta.Me elämme nyt suurta kansainvaellusten aikaa. Tiedemiehet ovat varoitelleet tai yrittäneet valmistaa meitä tähän jo pidemmän aikaa, koska ilmastomuutos tulee todennäköisesti lisäämään ihmisten muuttohalukkuutta uhanalaisilta alueilta. Nyt
Armorikkaita vuosia – ”Vanhuusköyhyys oli jo melkein hävinnyt yhteiskunnastamme”
Lue lisääOrtodoksimme toivottavat syntymäpäiväsankarille otsikon mukaisesti armorikkaita vuosia. Sama toive hyvästä pitkästä elämästä sisältyy moniin kulttuureihin. Se on ollut aikaisemmin vain harvojen onnekkaiden kohtalo. Kun se nyt toteutuu, kiitos parantuneen elintason, yhä useamman kohdalla, on siitä tullut myös yhteiskuntaa muuttava tekijä. Suomen 5,4 miljoonasta asukkaasta on jo 1,4 miljoonaa eläkeläistä. Se on iso kansantaloudellinen kysymys. Ei vain kerättävien eläkerahastojen takia, vaan
Malttia kiireessäkin
Lue lisääEdessä oleva syksy näyttää todella haastavalta sekä maan hallitukselle että muillekin päätöksentekijöille. Valtion budjetin teko ensi vuodelle siirtyy aivan kohta eduskunnalle. Maan hallituksen pitäisi sitä ennen onnistua kartoittamaan tilanne – ei vain omien vaan myös muiden toimijoiden työkenttään kuuluvien asioiden tilasta. Varsinaiset työehtosopimuksethan eivät ole vielä tänä syksynä edessä, mutta nyt tehtävillä päätöksillä on vaikutuksensa varsinaisiin työmarkkinaneuvotteluihin. Jos jälleen kerran
Kansaa kuuleminen
Lue lisääVanha väittämä on, että poliitikoista tulee ajan mittaan kovakorvaisia ja herkkähipiäisiä, kun heidän toivotaan olevan herkkäkuuloisia ja paksunahkaisia. Yhteisistä asioistamme huolehtivatkin ovat vain ihmisiä, minkä vuoksi heihin pätevät loppujen lopuksi aika samanlaiset säännöt kuin muutoinkin ihmisiin. Joihinkin asioihin turtuu, joistakin ärtyy ensimmäisestä sanasta. Suoraan sanominen ja tahallinen loukkaaminen ovat kaksi eri asiaa. Suomalaisten perinteisiin käyttäytymismalleihin on kuulunut maltillisuus ja jopa
Kestävään päätöksentekoon
Lue lisääMielenkiintoinen poliittinen kevät on takanapäin. Maassa on uusi hallitus. Se nostaa aina kiivaamman keskustelun, mutta uudenlainen kokoonpano on tietysti vielä tavallistakin mielenkiintoisempi. Aivan yllätys lopputulos ei voine olla. Se on sekä kotimaisten gallupien ennakoima että yleisen länsieurooppalaisen kehityksen mukainen. Jälkiviisaus on paljon käytetty, mutta vähän rakastettu taiteenlaji. Muistelen kuitenkin uhallakin, että sekä viimeisissä uuden vuoden puheissani että lähtiäispuheessani eduskunnalle muistutin